Pelätä ei saa, jos tahtoo milloinkaan onnen saavuttaa

Lukion ensimmäiset kaksi päivää takana! En malta odottaa sitä, että pääsemme oppiaineissa kunnolla vauhtiin. Tämä päivä oli hieman puuduttavakin, sillä tunneilla ei muuta tapahtunut kuin että opettajat kirjoittivat istumajärjestyksiä ja kyselivät kesälomakuulumisia sekä käytiin läpi kurssin sisältöä ja mitä kyseinen oppiaine tutkii ja niin edelleen ja niin edelleen. Onneksi päivä oli myös lyhyt ja olin kotona jo puoli kolmelta; aikaisemmin kuin minään arkipäivänä viimeisen kolmen vuoden aikana! Eli vaikka aamut ovat kohdallani järjettömän aikaisia, päivät eivät kuitenkaan torstaita lukuun ottamatta ole pidempiä kuin peruskoulussa.

Jo rehtorin tervetulopuheen jälkeen sain tietää, että luokallani - tai oikeammin ryhmässäni - on sittenkin minulle ennestään tuttu tyttö, ja se jos mikä teki ensimmäisestä päivästä helpomman ja vähemmän jännittävän. Hehkutimme kilvan (mä taidan jatkaa sitä hehkuttamista vielä pitkään, oon niin innoissani) siitä, miten tyytyväisiä olemme lukiovalintaamme. Vaikka 30 kilometrin päässä sijaitseva Turku ei todellakaan ole minulle vieras kaupunki, on mahtavaa nousta aamulla linja-autoon pikkupitäjästämme ja 45 minuutin kuluttua seistä Turun keskustan aamuruuhkassa. Joka päivä. Vain jo se, että näet ympärilläsi enemmän kuin kymmenen ihmistä yhtä aikaa ulkona ollessasi, on valtava ero entiseen. Toiseksi, koulun loputtua voit vain kävellä vajaat kymmenen minuuttia vievän matkan kauppakeskus Hansaan tai suunnistaa mieluiseesi kahvilaan istuskelemaan kavereittesi kanssa. Lukio itsessään ja etenkin lukiorakennuksen ympäristö on mielettömän viihtyisä. Olen päässyt tutustumaan vasta muutamaan opettajaan, mutta he ainakin antoivat itsestään miellyttävän ensivaikutelman. Olen jo nyt sitä mieltä, että koulussa vallitsee hyvä yhteishenki, vaikka kaikki eivät toisiaan tunnekaan. Vanhimmat opiskelijat eivät katso nuorempiaan halveksivasti alaspäin ja erilaisuus hyväksytään ongelmitta - sitä se kai on, kun tulee kouluun, jossa oppilaita on enemmän kuin 300. Täysin epäröimättä voit mennä puhumaan tuntemattoman kanssa ja varmasti saat hymyn vastaukseksi. Rakennuksen edustalla sijaitsee Samppalinnanpuisto, jonka nurmella on upeaa makoilla välituntisin kesäisen lämpimässä säässä. Kaikki on niin erilaista kuin tämän pienen kotikuntani yhtenäiskoulussa!

Missä se päätetään, kuka saa sen pienen palan onnea?

Huomenna se opiskelijan arki alkaa! Kyllä se ajatus kieltämättä saa perhoset lentelemään vatsassa. Kaikki on uutta; en tunne koulustani juuri ketään, en tiedä missä mikäkin luokka koulurakennuksessa sijaitsee. Tiedän, että on turhaa olla huolissaan sellaisista asioista. Moni lukion aloittava on samassa tilanteessa kanssani. Mutta kyllähän jo pelkästään asun valitseminen ensimmäistä lukiopäivää varten aiheuttaa päänvaivaa.
Joka tapauksessa olen suunnattoman innoissani lukion alkamisesta ja siitä muutoksesta, joka nyt uusiin ympyröihin suunnatessani tapahtuu. Opiskeleminen on ollut mulle aina mielekästä puuhaa, olen pienestä pitäen halunnut koko ajan vain oppia uutta. Täysin vieras opiskeluympäristö mahdollistaa tutustumisen uusiin ihmisiin. Kenelläkään ei ole minusta minkäänlaista ennakkokäsitystä, voin luoda koulutovereilleni kuvan itsestäni täysin omin ehdoin. Lukiossa tulen lisäksi kohtaamaan haasteita, jotka varmasti kasvattavat minua ihmisenä. Olen miettinyt, miten paljon vaativampaa tai itsenäisempää opiskelu on verrattaessa peruskouluun tai miten nyt suhtaudun epäonnistumisiin, jaksanko yhä pitää yllä korkeaa opiskelumotivaatiota. Mutta kun pitää mielessä, että jokainen vastoinkäyminen on eteenpäin matkalla kohti parempaa ihmistä, eiköhän sitä jaksa säilyttää positiivisen asenteen ja olla tekemättä suurta numeroa penkin alle menneestä englannin kokeesta. No, etukäteen nyt on tarpeetonta tuhlata ajatuksia huonoihin koetuloksiin! :D Ne tulevat jos ovat tullakseen. Lupaan jättää taakseni huolet huomisesta! Lupaan olla vaatimatta itseltäni epäinhimillisiä tekoja. Lupaan relata! Teen nämä lupaukset vain itseäni varten. Täältä voin lukea ne aina uudelleen ja uudelleen ja muistuttaa itseäni siitä, että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin kympin arvoinen koesuoritus. Tästähän tuli kuolemanvakavaakin vakavampi sepitys niinkin hurjasta aiheesta kuin lukion aloittaminen. :D No, huominen päivä on ainutlaatuinen. Viimeksi tällaista tapahtui, kun aloitin esikoulun vuonna 2002. Hassu ajatus. Huomisesta päivästä on siis otettava kaikki irti ja nautittava uutuuden viehätyksestä, se kun tunnetusti hälvenee nopeasti...

Kesäloman loppuminen ei sureta minua oikeastaan lainkaan. Kesä ei ole ollut mikään unelmien täyttymys. Yhden käden sormin pystyy laskemaan ne päivät, jolloin helteistä on saanut nauttia. Ainostaan kerran koko loman aikana kävin rannalla. Vaikka pilvinen ja sateinen sää jättikin jälkeensä kitkerän jälkimaun, ei se missään nimessä muuta sitä tosiasiaa, että koin myös monen monen monta iki-ihanaa, ratkiriemukasta ja hullunkuristakin hetkeä läheisteni kanssa. Loma on siis kuitenkin kai jälleen tehnyt tärkeimmän tehtävänsä; Tunnen itseni rentoutuneeksi ja valmiiksi aloittamaan taas rankan uurastuksen koulunpenkillä!

Koulun lisäksi myös harrastukset jatkuvat kesätauon jälkeen. Taas on jotenkin yritettävä sovittaa kahdet tanssitunnit sekä piano- ja huilutunnit viikko-ohjelmaan. Ensimmäisenä lukiovuonna jokainen päiväni alkaa varttia yli kahdeksan. Nousen 6.35 bussiin. Pisimmät koulupäiväni päättyvät kymmentä vaille neljä ja hyvällä lykyllä samalle päivälle sattuu vielä 75 minuuttia kestävät tanssiharkat. Olen kotona vasta seitsemän maissa. Iltaohjelma sisältääkin sitten suurinpiirtein vain läksyt ja nukkumaanmenon. Vapaa-aika on todellakin kortilla! No, ensimmäisessä jaksossa vain maanantait venyvät tuonne neljään, muina päivinä pääsen jo puoli kolmelta ja kotona olen jo ennen neljää, onneksi. Suurin muutos on superaikaiset herätykset. En ole mikään aamuvirkku, joten uuteen rytmiin on hetken aikaa totuttauduttava. Täytyykin varmaan lähteä tästä etsimään ylimääräisiä herätyskelloja kaapin pohjalta ja laittaa kaikki ne soimaan huomisaamuksi. Linja-autosta kun ei parane myöhästyä, niitä ei tästä aivan joka minuutti ohi kulje!

It's deeds, not words, that mean something

Tiedätkö sen tunteen, kun hetki sitten luulit olevasi varma päätöksestäsi, mutta seuraavassa hetkessä kaikki vaihtoehdot ovatkin taas avoinna? Kun enää et tiedäkään, mitä tulisi tehdä tai mihin uskoa? Et enää edes tiedä, mikä on omaksi parhaaksesi? Tiedät vain, että et halua tehdä mitään, mitä jälkeenpäin tulet katumaan.

Miten pelkillä sanoilla voi olla niin paljon voimaa? Eiväthän sanat merkitse mitään. Sanoa voi kuka tahansa mitä tahansa. Teot ovat ne, jotka todella kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Teot puhuvat puolestaan. Voit luvata kuun taivaalta. Mutta vasta se, että saatat astronauttipuvussasi tuntea kuun pinnan jalkojesi alla, merkitsee.

Et voi ikinä elää pelkkien lausuttujen lupauksien varassa. Sinun on omin silmin nähtävä, että toinen on tosissaan. Että toinen ei vain hyväksikäytä heikkouttasi tai hyväuskoisuuttasi. Että toinen ei aja ainoastaan omaa etuaan. Elämää ei kuitenkaan eletä ilman riskinottoja. Joskus sinun on vain kuunneltava sisimpääsi. Senkin uhalla, että se johtaisi sinua harhaan.

All of my memories keep you near

Keskiviikkona lähdin äitini ja mummini kanssa ajelemaan kohti Tuurin Kyläkauppaa ja Ähtäriä. Varsinainen kolmen sukupolven roadtrip! Keskisiltä löysin itselleni kolme toinen toistaan ihanampaa paitaa sekä urheilutopin, -housut ja kahden kilon painoiset nilkka/ranne"kääröt". On se kauppa kyllä täynnä jos jonkinlaista tavaraa, mutta vaatetarjontaan petyin tällä vierailukerralla. Krääsämarketiksi sitä voisi kutsua. No, Tuurin jätimme taaksemme muutaman tunnin visiitin jälkeen ja navigoimme itsemme Ähtäriin mummini tädin luokse. 84-vuotias Anja-rouva saapui vastaanottamaan yllätysvieraitaan mansikan tahraamine käsineen; hän oli juuri tullut mansikkapellolta. Itse en kyennyt puolta tuntia pidempään urakkaan mansikoiden parissa, sillä alaselkääni alkoi kolottaa kipeästi. Anjan kotipiha oli myös viimeisen päälle laitettu, kukkaloisto oli mitä kaunein ja nurmikko juuri leikattu; Anja kuulemma ajoi nurmikkonsa kaksi kertaa viikossa ja nautti siitä. Kahdeksankymmentäneljävuotias! Samanlainen rautamummo minustakin toivottavasti kehkeytyy!

Kotiuduttuani Etelä-Pohjanmaan reissulta aloin jo pakata matkalle Jyvaskylän suurajoihin. Perjantaina aamukuudelta poikaystäväni ja hänen isänsä saapuivat asuntoautolla pihaamme ja matka kohti Jyväskylää saattoi alkaa. Kahdentoista maissa olimme ensimmäisen pätkän varrella. Ralliautot suhahtivat ohitsemme eikä digikamerallani ollut riittävästi kapasiteettia vangitsemaan niitä hetkiä kunnollisiksi kuviksi. Illaksi ajoimme Jyväskylän keskustaan syömään sekä bongaamaan rallikuskeja Lutakon messukeskus Paviljonkiin. Ainakin oman iltani kruunasi Suvi Teräsniskan esiintyminen kaupungin hämärtyvässä illassa.

Yövyttyämme asuntoautossa metsän siimeksessä jatkoimme lauantaipäivän toiselle erikoiskokeelle. Koska olimme liikkeellä suhteellisen hyvissä ajoin, saimme melko hyvät paikat pienen nyppylän viereltä, jossa ralliautot ottivat hivenen eroa maanpintaan ja tömähtivät takaisin hiekkatielle aiheuttaen kivisateen katsomoon. Ralliviikonloppumme päättyi Ouninpohjaan, johon päättyi myös koko Neste Oil Rally.

Kyseisenä viikonloppuna päättyi muutakin. En aio vuodattaa koko tarinaa tänne teille. Uskon, että ratkaisu johon yhdessä päädyimme oli oikea, vaikka tällä hetkellä siltä ei tunnukaan. Ajoittain haluan yhä perua sanani. Jokainen minuutti tuntuu helvetiltä, mutta kai se ohi menee. Puhelimen piipatessa tekstivistin merkiksi sydämeni jättää lyöntejä väliin. BMW-merkkisen auton ajaessa vastaan suljen silmäni. Kaikki, mitä ympärilläni näen, muistuttaa yhteisistä ajoista. Miksi muistoja ei voi halutessaan sysätä vain sivuun? Miesten vuoksi en halua vuodattaa enää ainuttakaan kyyneltä.

En koskaan enää saa sun ihoasi koskettaa

When you love someone but it goes to waste

  Relationship is like standing on wet cement

The longer you stand the more difficult is to leave

And even if you leave, you leave your footprints behind

If someone keeps hurting you time and time again

they will never change as long as you keep letting them

Change yourself and stop allowing them to hurt you

***

The way you treat yourself sets the standard for others 

on how you demand to be treated

Don't settle for anything other than respect

Don't lower your standards to keep anyone

If they're not making you happy

it's time to find someone who does

***

When love is real it doesn't lie, cheat, pretend,

hurt you or make you feel unwanted

It's supposed to be a cure to all your worries

Know your worth

After a while, you learn that you don't need anyone else to survive

No one is ever going to always be there no matter what they promise you

You just have to suck it up and accept it

On niin helppoo olla onnellinen ja tyytyy siihen mitä on

Kesäloman viimeistä viikkoa edeltävän viikon edeltävä viikko (siis 3. viimeinen viikko, tuo kuulosti vain dramaattisemmalta) on mennyt kuin siivillä. Alkuviikko meni odotellessa loppuviikolle luvattuja helteitä. Keskiviikkona matkasimme Kemiöön isovanhempieni kesämökille meren rantaan. Sää oli hiostavan kuuma, mutta vihdoinkin kesäinen! Koko loman on pilannut jatkuvat sateet ja pilvipeite, jonka takana aurinko on suurimman osan kesästä lymyillyt. Vähemmän masentava sää olisi saanut omankin mielialani säilymään korkeammalla. Olisi voinut päivät pitkät (Tässä vaiheessa jouduin siirtymään ulkoa sisälle jatkamaan postaukseni kirjoittamista, sillä taivas repesi jälleen.) maata takapihalla bikinit päällä, ahmia kirjoja ja haalia iholle rusketusta. Taisi olla sekin liikaa pyydetty. No joka tapauksessa... Uskaltauduin vihdoin mereen! Voisi jopa sanoa että vesi oli lämmintä. Taisin pulahtaa mereen kymmenisen kertaa saunomisen lomassa. Sen jälkeen uni maittoikin mainiosti. Aamulla heräsin jo seitsemältä, joten pääsin mukaan nostamaan verkkoja. Saaliin muodosti kolmekiloinen hauki (melkoinen vonkale!), kaksi ahventa ja yksi lahna. Muutamia pienempia kaloja tarttui myös pyydyksiin, mutta pappa päätti armahtaa ne raukat. Seuraavassa operaatiossa ei kyllä armopaloja jaeltu. Kylmäverisesti kalat nyljettiin kuoliaiksi. Sisälmykset heitettiin rantakivikkoon lokkien lounaaksi. Onneksi olen kala-allerginen, ei kyllä tehnyt ollenkaan mieli syödä niitä fisuja.

"kuole, kuole, kuole!"

Torstai-iltaa kohden ilma kirkastui jälleen, ja sää oli oikein otollinen FC Inter-FC Twente -jalkapallo-ottelun seuraamiseen Veritas Stadionilla. Kyseessä oli siis matsi jatkopaikasta Eurooppaliigan 3. karsintakierrokselle. Inter oli pelannut hollantilaisen vastustajansa kanssa joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa Alankomaissa tasapelin, ja nyt 0-0 -tasapelikin olisi riittänyt jatkopaikkaan. Turkulaisjoukkueen peli oli kuitenkin surkeaa ja lopputuloksena Interin 5-0 -murskatappio.

Perjantaina aamuisen kuntopyöräilyn jälkeen suuntasimme viimeinkin kirpputorille lastaamaan tavaroita myyntiin. Viikon kuluttua selviää onko tuottoa tullut, toivottavasti on! Kesätöitteni palkan on määrä kilahtaa ensi viikon aikana tililleni, mutta lisätienistit ovat enemmän kuin tarpeen. Toivotaan parasta! Kotiuduttuani kirppiskeltä ryntäsin takapihallemme x-asentoon ja nautin ihanasta auringonpaisteesta. Aurinkoinen sää jatkui vielä lauantainkin. Valmistauduin aamupäivän Housut pois -musikaalikomediaan lähtöä varten, kunnes juuri ennen autoon istuutumista äitini huomasi, että eiväthän lippumme olleetkaan tämän päivän näytökseen. Varaus olikin tehty vasta ensi viikon lauantaille. Kyllä nauratti, tottakai juuri meille kävi näin!

Viikon aikana olen myös saanut kirjoituspöydälleni jo puolet syksyllä tarvitsemistani koulukirjoista. Olen niiiiiiiin innoissani aloittamisesta lukiossa, uudessa ympäristössä, uusien ihmisten kanssa. Olen tosissani myös harkinnut muuttamista omilleni kerrostaloasuntoon Turkuun. Aamut eivät olisi ollenkaan niin aikaisia kuin tämänhetkisessä tilanteessani, saisin myös täydellisen rauhan opiskeluun. Lisäksi olen harvinaisen kyllästynyt kotipaikkakuntani pikkuruisiin ympyröihin. Toisaalta kotona itsessään eläminen on helpompaa. En tiedä edes uskaltaisinko asua yksin. Olenkin tainnut päättää miettiä asiaa ensimmäisen lukuvuoden ajan ja mahdollisesti jättää kotikulmat ensi vuonna, kenties jo aikaisemminkin. Kannattaa varmastikin nauttia elämän helppoudesta niin kauan kuin se vain on mahdollista, ja järkevää.