Missä se päätetään, kuka saa sen pienen palan onnea?

Huomenna se opiskelijan arki alkaa! Kyllä se ajatus kieltämättä saa perhoset lentelemään vatsassa. Kaikki on uutta; en tunne koulustani juuri ketään, en tiedä missä mikäkin luokka koulurakennuksessa sijaitsee. Tiedän, että on turhaa olla huolissaan sellaisista asioista. Moni lukion aloittava on samassa tilanteessa kanssani. Mutta kyllähän jo pelkästään asun valitseminen ensimmäistä lukiopäivää varten aiheuttaa päänvaivaa.
Joka tapauksessa olen suunnattoman innoissani lukion alkamisesta ja siitä muutoksesta, joka nyt uusiin ympyröihin suunnatessani tapahtuu. Opiskeleminen on ollut mulle aina mielekästä puuhaa, olen pienestä pitäen halunnut koko ajan vain oppia uutta. Täysin vieras opiskeluympäristö mahdollistaa tutustumisen uusiin ihmisiin. Kenelläkään ei ole minusta minkäänlaista ennakkokäsitystä, voin luoda koulutovereilleni kuvan itsestäni täysin omin ehdoin. Lukiossa tulen lisäksi kohtaamaan haasteita, jotka varmasti kasvattavat minua ihmisenä. Olen miettinyt, miten paljon vaativampaa tai itsenäisempää opiskelu on verrattaessa peruskouluun tai miten nyt suhtaudun epäonnistumisiin, jaksanko yhä pitää yllä korkeaa opiskelumotivaatiota. Mutta kun pitää mielessä, että jokainen vastoinkäyminen on eteenpäin matkalla kohti parempaa ihmistä, eiköhän sitä jaksa säilyttää positiivisen asenteen ja olla tekemättä suurta numeroa penkin alle menneestä englannin kokeesta. No, etukäteen nyt on tarpeetonta tuhlata ajatuksia huonoihin koetuloksiin! :D Ne tulevat jos ovat tullakseen. Lupaan jättää taakseni huolet huomisesta! Lupaan olla vaatimatta itseltäni epäinhimillisiä tekoja. Lupaan relata! Teen nämä lupaukset vain itseäni varten. Täältä voin lukea ne aina uudelleen ja uudelleen ja muistuttaa itseäni siitä, että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin kympin arvoinen koesuoritus. Tästähän tuli kuolemanvakavaakin vakavampi sepitys niinkin hurjasta aiheesta kuin lukion aloittaminen. :D No, huominen päivä on ainutlaatuinen. Viimeksi tällaista tapahtui, kun aloitin esikoulun vuonna 2002. Hassu ajatus. Huomisesta päivästä on siis otettava kaikki irti ja nautittava uutuuden viehätyksestä, se kun tunnetusti hälvenee nopeasti...

Kesäloman loppuminen ei sureta minua oikeastaan lainkaan. Kesä ei ole ollut mikään unelmien täyttymys. Yhden käden sormin pystyy laskemaan ne päivät, jolloin helteistä on saanut nauttia. Ainostaan kerran koko loman aikana kävin rannalla. Vaikka pilvinen ja sateinen sää jättikin jälkeensä kitkerän jälkimaun, ei se missään nimessä muuta sitä tosiasiaa, että koin myös monen monen monta iki-ihanaa, ratkiriemukasta ja hullunkuristakin hetkeä läheisteni kanssa. Loma on siis kuitenkin kai jälleen tehnyt tärkeimmän tehtävänsä; Tunnen itseni rentoutuneeksi ja valmiiksi aloittamaan taas rankan uurastuksen koulunpenkillä!

Koulun lisäksi myös harrastukset jatkuvat kesätauon jälkeen. Taas on jotenkin yritettävä sovittaa kahdet tanssitunnit sekä piano- ja huilutunnit viikko-ohjelmaan. Ensimmäisenä lukiovuonna jokainen päiväni alkaa varttia yli kahdeksan. Nousen 6.35 bussiin. Pisimmät koulupäiväni päättyvät kymmentä vaille neljä ja hyvällä lykyllä samalle päivälle sattuu vielä 75 minuuttia kestävät tanssiharkat. Olen kotona vasta seitsemän maissa. Iltaohjelma sisältääkin sitten suurinpiirtein vain läksyt ja nukkumaanmenon. Vapaa-aika on todellakin kortilla! No, ensimmäisessä jaksossa vain maanantait venyvät tuonne neljään, muina päivinä pääsen jo puoli kolmelta ja kotona olen jo ennen neljää, onneksi. Suurin muutos on superaikaiset herätykset. En ole mikään aamuvirkku, joten uuteen rytmiin on hetken aikaa totuttauduttava. Täytyykin varmaan lähteä tästä etsimään ylimääräisiä herätyskelloja kaapin pohjalta ja laittaa kaikki ne soimaan huomisaamuksi. Linja-autosta kun ei parane myöhästyä, niitä ei tästä aivan joka minuutti ohi kulje!