There might be no tomorrow

Menneen viikon tapahtumat ovat saaneet minut, ja luulen että monen muunkin, ajattelemaan elämän epävarmuutta. Koskaan et voi tietää, milloin elät viimeistä päivääsi. Armoa ei anneta, vaikka sinulla olisi vielä koko elämä edessäsi. Niin moni elämä päättyy aivan liian aikaisin. Maailma on kaikkea muuta kuin oikeudenmukainen. Jokainen hetki on siis elettävä niin kuin se olisi viimeinen. Pelkäämättä, epäröimättä ja odottamatta. Live every moment as if it's your last.

Kuolema koskettaa aina. Riittää, että vain tiedät kuka on kyseessä. Sydäntä kouraisee ja kyyneleet kohoavat silmiin. En halua edes kuvitella sitä tuskaa, joka ottaa minut valtaansa kun joku omasta lähipiiristäni menehtyy. Miten sen asian kanssa oppii elämään? Ihmistä, joka oli ajatuksissa joka päivä, ei enää ole. Miten siitä selviää? Ja vaikka miten toivoisi, miten rukoilisi, hän ei palaa enää koskaan takaisin. Miten siitä voi päästä yli? Kuolema on niin pelottavan lopullista, ettei sitä edes osaa ymmärtää. Kukaan ei ansaitse sellaista kärsimystä, jonka läheisen poismeno jättää jälkeensä.

Kuolema ajaa myös ajattelemaan, mihin me kuoltuamme joudumme. Itse haluan uskoa, että on olemassa joku parempi paikka. Paikka, jossa elämä jatkuu. Paikka, jossa voi tuntea levollisuutta. Usko auttaa ja helpottaa elämää. Kuollessamme vaivumme vain kauniiseen, ikuiseen uneen. Siinä unessa me kaikki lopulta kohtaamme.

Lepää rauhassa, Jani