Finally

Niin kauan oon haaveillut oman blogin aloittamisesta. Miten kaukaiselta ja mahdottomalta ajatukselta se onkaan tuntunut. Nyt nauran itsekseni, miksen jo aiemmin saanut aikaiseksi pistäytyä Bloggeriin.

Mä haluan kirjoittaa kiinnostavia postauksia arkipäiväisistä asioista. En aio kuvata elämääni värikkäämpänä tai dramaattisempana kuin se onkaan. Ennen kaikkea kirjoitan tätä blogia itselleni. Kun ei jaksa puhua, on helppo kirjoittaa. Tunteiden purkaminen, tavalla tai toisella, kuitenkin helpottaa, sen kaikki tietävät.

Mun olisi ehkä kuulunut aloittaa blogini itseni esittelyllä. Siispä...
Mun nimi on Katariina, Kataksi mua kutsutaan, kukaan ei sano Katsu, ainoastaan yksi luokkakavereistani. Sen kuuleminen saa aina hymyn huulilleni, siksi käyttäjänimi. Asun yhdessä Varsinais-Suomen pikkukunnista muutaman kymmenen kilometrin päässä Turusta. Syyskuussa täytän kuusitoista vuotta. Peruskoulu päättyy lauantaina ja kesäloman jälkeen jatkan lukioon. Oon aina ollut kympin oppilas, ja opiskelu kiinnostaa mua oikeasti. Odotan jo nyt lukion matematiikan tunteja. (Hulluko?) Sitä ennen tietenkin nautitaan pitkästä ja rentouttavasta ja toivottavasti aurinkoisesta sekä lämpimästä LOMASTA!

Sitten vielä...
Asioita, joita mä pidän tärkeinä, on perhe, ystävät ja poikaystävä. Turvaverkko, jota ilman mua ei olisi. Poikaystäväni kanssa olen seurustellut pian puolitoista vuotta. Suhteessa on ollut ylämäkiä ja alamäkiä ja tulee olemaankin, mutta ne se kestää, ne se vaatii. Musiikki on mun suuri intohimoni, enkä olekaan tyytynyt pelkästään kuuntelemaan sitä. Pianonsoiton aloitin 7-vuotiaana, huilua olen soittanut pian neljä vuotta. Tykkään myös laulaa, mistä kuitenkaan muut eivät aina tykkää :D Lisäksi mä pidän matkustelemisesta; eri maiden kulttuurit sekä luonto kiehtovat mua. Perheen kanssa me ollaan käyty lähes poikkeuksetta vuosittain ulkomaanmatkoilla mun ja pikkuveljeni hieman vartuttua.

Ulkomaanmatkojani, kuten tavallaan myös koko elämääni, rajoittavat lukuisat ruoka-aineallergiani. Maito kielletty, kananmuna kielletty, tomaatti, pähkinä, herne... Maitoallergiani on oikeasti vakava, altistuttuani saatan saada hengenvaarallisenkin reaktion. Vaikka nykypäivänä maidon pystyy Suomessa korvaamaankin ongelmitta, muualla maailmalla on aina riskinsä. Mahdollinen kielimuuri ja kulttuurierot ovat tietynlainen haaste. Pelkoa kannan aina mukanani. Positiiviset ja onnistuneet kokemukset kuitenkin luovat minuun uskoa ja toivon pelkoni vähitellen katoavan harteiltani. Vaikka asia ei ulkopuoliselle ehkä vaikutakaan merkittävältä tai suurelta jutulta, se on iso osa mua ja siksi se tulee väistämättäkin esiin yhä uudelleen ja uudelleen postauksissani.

Ikävämmät asiat sikseen!
Oon puuhaillut uuden blogini parissa pian kolme tuntia ja tämän ensimmäisen postauksenkin kirjoittaminen on vienyt rutosti aikaa. Toivottavasti en unohtanut esittäytymisestäni mitään kovin oleellista. Tulevat postaukseni käsittelevät todennäköisesti viime viikkoista Pariisin luokkaretkeä sekä lauantain päätösjuhlan ja kesäloman alun malttamatonta odotusta. Haluan myös antaa elämäntilanteestani yksityiskohtaisemman ja tarkemman kuvan, sinulle Bloggeri (sekä lukijat, jotka ehkä joskus minut vielä saavuttavat). Vaikka en millään malttaisi lopettaa, opettelen vasta paremmalla ajalla lisäilemään kirjoituksiini kuvia jne; nyt alan valmistautua  Nukku-Matin tapaamiseen.



Hyvää yötä ja kauniita unia!